Viikonloppu vietettiin intensiivisellä jälkikurssilla Rautasen Keijon ohjauksessa. Oppia tuli koko joukolle paljon lisää itse tekemällä, toisia katsomalla ja yleisessä keskustelussa. Martin kanssa ajettiin neljä jälkeä viikonlopun aikana. Aloitettiin kolme tuntia vanhalta peltojäljeltä. Nosto oli hyvä, samion jäljen alku ja ensimmäinen terävä kulma. Sitten alusta muuttui vaikeammaksi (kulokko) ja haju joko hävisi tai minä sain ajettua Martin pois jäljeltä. Lopulta saatiin jälki nostettua myöhemmältä suoralta uudelleen ja loppu ajettua ja loppupalkka annettua viimeiseltä kepiltä. Selkeästi meidän tasolle vielä liian vaikea, mutta hyvä että tuli kokeiltua.

Seuraava jälki oli kutakuinkin yhtä vanha, maastona oli pusikkoista metsää joka onkin meille omiaan. Jana oli ihan ok, pientä ilmavainua otti jostain muusta (kreppi?) ja jäljen ylösotto varma. Tämä oli oikein hyvä jälki, Martti eteni hyvin ja tarpeeksi vauhdikkaasti mutta rauhallisesti, kepit nousivat hyvin ja tehtiin hommia yhdessä. Tältä jäljeltä suurin oppi oli siinä, että keppien ilmaisu on muuttunut huolimattomaksi. Martti nostaa kepit tai pysähtyy kepin kohtaan, mutta ei juurikaan tuo keppiä minulle. Sinällään äkkiä ajateltuna pieni yksityiskohta, mutta kun tässä on nyt reilun vuorokauden ajatusta pohtinut (miten niin hieman hidas sytytys??!!)  niin tuo on asia joka on vaikuttanut tai ainakin liittyy meillä moneen muuhun samankaltaiseen ongelmaan ja joihin voidaan saada helpotusta juuri tuolta jäljeltä, koska palkaksi Martti pääsee uudestaan jäljelle ja se on parempi palkka kuin mikään nasse ikinä. Tämä siis tarkkailuun.

Lauantai-iltana tehtiin maastoon jäljet vanhenemaan su aamua ajatellen. Huonoksi onneksi yölllä ja aamulla satoi räntää, mutta se ei koiria haitannut kuin  hankalimmissa paikoissa. Mie sitten sössin tämän (melko tahattomasti kylläkin). Jäljen nostossa annoin huomaamattani terävän pakotteen, minkä vuoksi Martista tuli hyvin epävarma ja sen jäljen ajo oli hyvin vaikeaa. Tässä kävi ilmi se, miten paljon ohjaajan käytös etenkin jäljen nostossa vaikuttaa koiran suoritukseen ja miten hanurista mun liinan käyttö on. ARGH! No, niin ärsyttävää kuin se onkin, niin Panu mukaan ja tarkkailemaan että saadaan joku järki asiaan. Tämäkin jälki saatiin usean hukan jälkeen nostettua hieman ennen viimeistä keppiä, joten onnellinen loppu saatiin aikaiseksi.

Meidän viimeinen jälki oli korjaussarja, koska edellisen kepit jäivät sille tielleen. Paljon siis esineitä. Heti alkupään esineillä saatiin aikaan kunnon konflikti kun luulin Martin ajaneen esineen yli ja estin sen etenemisen liinalla todella voimakkaasti. Se ei kuitenkaan ollut vielä esineellä ja puski väkisin eteenpäin, otti esineen ja samalla minä annoin pakotteen (AAAAARRRRGGHH!!!) . No jostain kumman syystä tällaisella väärään aikaan tulevalla pakolla saadaan kyllä Martinkin esineilmaisu sössittyä (great). Siinä vaiheessa olinkin jo niin tatti otsassa kun oli niin paljon muistettavia ja sössittyjä asioita että ei meinannut tulla enää mitään. Jotenkin sain pidettyä itseni edes vähän kasassa ja rämmittiin jälki viimeiselle esineelle saakka.

Summa summarun: Tarkkuutta liinan käyttöön ja koiran lukemiseen (ja tukemiseen), esineilmaisun palauttaminen kuosiin, vaihtelua treeneihin (eri alustoja ja niiden vaihteluita, ikää, kulmia, harhoja, jne). oli kyllä opettavaista! Paljon tuli asioita joita piti sulatella jonkun aikaa, että ne lopullisesti kolahtivat kohdilleen ja sai nöyrryttyä. Ei se jäljestys(kään) ole ihan niin helppoa kuin voisi noin äkkiä ajatella... Mutta siinäpä se lajin kiehtovuus piileekin kun aina voi tehdä paremmin. Kiitos Keijo ja Pauliina!!