Aamutuimaan tehtiin keppitreeni pihanurmelle. Jälki ehti vanheta vain noin reilun 40 minuuttia. Sää oli sateinen ja tuuleton. Pituuttakin oli vain noin 20 metriä, ja jäljellä oli yksi filmipurkki (sisällä nami) ja neljä keppiä. Purkin ja ensimmäisen kepin Martti meinasi jättää surutta. En kuitenkaan antanut sen edetä ja kehuin heti kun se osoitti kiinnostusta esineeseen. Tässä vaiheessa pyysin sitten maahan ja Martti otti kepit oma-aloitteisesti suuhun. Kahdella seuraavalla kepillä pysähtyi, mutta ei ilmaissut edelleenkään. Viimeisen kepin otti epäröimättä suuhun ja kiikutti mulle! Että me sitten ilmeisesti vaihdetaan se ilmaisutapa, kerta Martti mieluummin tuo sen kepin kuin menee maahan. Käyhän se näinkin. :) Harjoituksesta tuntui jäävän tosi iloinen mieli molemmille. Opittiin aika paljon liinan molemmissa päissä. Nyt vahvistetaan noita keppiasioita kuntoon ja sitten siirrytään taas oikealle jäljelle.

 

Suurensuuri kiitos Päivikille, joka inspiroi taas jatkamaan jälkeä ja etenemään niin, että tämäkin Hopeakettunen saa tilaisuuden itse työskennellä ja ratkaista pulmat...