Illalla tein Martille jäljen harvaliikenteisen puistikon juuri ajetulle nurmelle. Matkaa oli noin 40 m, pieni myötäinen tuulenvire, vanheni reilun 30 min (harhajälkiä varmasti jokunen), nameja alussa joka askeleella, sitten pieni tauko, lopussa reilu pätkä tyhjää ja päättyi yhteen keppiin. Ajatuksena ajaa yksi tarkempi jälki.

Namipätkien kohdalla jäljestys oli hiukan katkonaista, kun nameja piti etsiä ja syödä, myös muutaman kerran meinasi pyörähtää pois jäljeltä, mutta palasi nopeasti takaisin. Ajoin pelkästä talutushihnasta, eli aivan vierestä, joten näin hyvin (nameista) missä jälki menee. Tyhjä pätkä meni huomattavasti tasaisemmin ja varmemman oloisesti. Tosin vauhtikin oli hiukan reippaampi. Keppi nousi lopusta ihan mukavasti. Martin mielestä tässä vaiheessa oli vasta lämmitelty, eli se ei millään meinanut uskoa, että pitäisi yhteen keppiin lopettaa. Tosi hienosti M. jäljesti nenä koko ajan liimattuna maahan! Olin myös oikein mielissäni siitä, että Marttia ei häirinnyt ollenkaan se, että mie kulkin aivan vieressä ja pidin hihnan aika tiukalla tuntumalla. Tuommoiselle koiralle joka on todella herkkä kaikkeen paineeseen, tälläinen treeni sopii todella hyvin. Nyt se oppii että se pystyy tekemään itsenäisesti töitä vaikka mamma huohottaa niskaan :) Toisaalta, kyllä se varmaan häiritsisi jos mie alkaisin puhumaan tai olisin vihainen. Noita nurmialueita pitää kyllä hyödyntää vastedeskin, varsinkin kun ovat niin lähellä.

Kun tultiin takaisin pihaan, otin päivän tokot. Ensin aika pitkän pätkän seuraamista tiheällä palkkauksella. Suurennuslasin alla olivat käännösten ja täkapäänkäytön lisäksi juoksu ja nopeat istumiset pysähdyksissä. Well, voisivat ne olla nopeammatkin, mutta en ainakaan pakolla ala niitä vauhdittaa. Mieluummin noin, että paljon pysähdyksiä ja sivulle tuloja ja niistä nopeaan palkka. M tykkäsi ja hyvin säilyi into ja kontakti vaikka häiriönä olikin kolme päristelevää rekkaa.

Ruudun kanssa olikin hiukan takkuisempaa. Ensimmäisenä oli aivan tyhjä ruutu. Meni sisään vasemmasta sivusta ja tarkasti toisen takamerkin, ennen kuin rauhoittui. Pyysin tulemaan lähemmäs ja käskin maahan. Loppu otettiin normaalisti. Heti perään toinen, mikä oli jo parempi, mutta vauhti oli vähän vaisu minun makuuni. Osaltaan vaikuttaa varmaan asfalttipohja. Loppuun vielä läpijuoksu. Ruutua taas seuraavalla kerralla nurmella tai hiekalla ja myös alkuun läpijuoksu, vauhdin ja ja oikean sisäänmenoreitin vahvistamiseksi.

Loppuun sitten tunnari täydellä matkalla. Oma oli minulla kohtuullisen vähän aikaa. Oikeastaan vain sen verran kun laitoin väärät paikalleen. Tässä ei mitään ongelmia! M oli jo suu auki ottamassa kahta väärää, kun päätti jatkaa nuuskuttelua ja loppujen lopuksi ei nostanut kuin oikean, jonka sitten palautti reippaasti. Hieno homma (vaikka vähän sydäntä kylmäsi kun kaksi kertaa näytti että se ottaa väärän)!