Viikonloppu vietettiin Päivi Lammisen tokokurssilla Pieksämäellä. Taru oli taas hoitanut järjestelyt loistavasti ja viikoloppu sujui kuin siivillä erittäin hyvässä seurassa! Ilahduttavan paljon lappalaiskoiria löytyi kurssilta ja jokainen sai varmasti uusia ideoita ja aikalailla silminnähtävää edistystä tapahtui. Mutta astialle, eli treeneihin:
Ylitys aloitti seuraamisella, jota vaikeutti Panun pienoinen ramppikuume. Näistä seikoista huolimatta, sujui yllättävän mainiosti! Perusasennoissa on aika paljon viilaamista, koska Yli on lähdössä liikkeelle eri suuntaan kuin Panu. Kontakti pysyi hyvänä ja jatkoa ajatellen sävelet ovat melko selkeät. Seuraamisessa tapahtui aikamoinen käännös parempaan viikonlopun aikana, vaikka on se kyllä miun mielestä hyvää ollut jo tätä ennen.
Paikallaolon Panu otti lauantaina alo malliin ja se meni ihan putkeen. Ei mitään huomautettavaa. Kolmantena liikkeenä oli taas nouto, jossa haettiin erilaisilla leikeillä ja spurteilla. Yli näytti olevan hiukan sitä mieltä, että yksi kerta riittää tätä huvia aivan vallan mainiosti, mutta jaksoi se kuitenkin pinnistellä ja jopa innostuakin välillä. Liikkeen lopuksi sattui pieni "laiterikko" joka huvitti yleisöä suuresti. Asianomaisten omanarvontunnon ja allekirjoittaneen perhesuhteiden vuoksi, jätämme tarkemmat yksityiskohdat mainitsematta (soittakaa ja kysykää!).
Ylin sunnuntai alkoi hypyllä. Sen hyppytekniikka on tosi huono ja se ponnistaa lähestulkoon aina esteestä. Tähän siis lisää virtaa ja intoa ja sellainen este, josta ei ole niin kiva ponnistaa. Muutoin tämä enemmän ohjaajan ohjaamista, eli ei sitä istu-käskyä liian aikaisin.
Luoksetulo oli vuorossa seuraavana ja tästä ei taasen löytynyt ongelmaa. Yli sai kovasti kehuja, että se on aivan mainio opettelukoira, ja sitä se kyllä on! Kannustusta tuli parivaljakolle, että voisi ajatella niitä ylempiäkin luokkia. Katsellaan... Paikallaolo tällä kertaa avo tyyliin mutta massiivisella häiriöllä ja tämä taas huippu. Hiukan heilutteli mulle häntäänsä, mutta muuten rauhallinen mutta valpas. Tätä haetaankin.
Martti aloitti myös seuraamisella. Meillä on sama ongelma kuin Panulla ja Ylillä, eli vino perusasento. Tästä syystä me lähdetään eri suuntiin, mistä tulee heti väljyyttä. Muutenkin puututtiin siihen väljyyteen aikalailla, esimerkiksi liikkumalla reippaasti koirasta oikealle (ja ei tosiaan sitä koiraa kohti). Martin seuraamisen yleisilme sai kehuja ja sen paikkakin parani oikein kivasti viikonlopun aikana.
Paikallaolo otettiin voi tyyliin + pieni istuminen. Nämä oikein Marttimaiset, eli etutassu sievästi mutkalla ja lievä lonkka-asento, mutta häiriöstä se ei ole moksiskaan.
Toisena liikkeenä otettiin merkkiä, mikä oli tosi mahtava homma. Tässä olisin liian nopealla etenemisellä mennyt metsään ja lujaa. Täytyy siis ottaa vielä toistoja ihan läheltä, ja aina vaatia se siihen oikeaan kohtaan. Ei saa hyväksyä mitään "vähän sinnepäin" suorituksia, vaan pitää siis ihan oikeasti olla mustavalkoinen. Tämän palauttaminen mieleen oli huippujuttu ja onneksi se tuli mukaan ennen kuin päästiin pidemmälle ton merkin kanssa.
Sunnuntaina aloitettiin ohjatulla.Tässä tuli ensimmäinen oivallus siitä, että kyllä ne suunnat pitää opettaa, vettei se olisi koiralle epäreilua. Ja tätä ruvetaankin varmaan ottamaan pallolla, eli varsinainen ohjattu pannaan hyllylle kunnes suunnat on selkeämmät. Itse ohjattuun kun päästään, niin siinä Päivi opetti tyylin, jossa keskimmäinen kapula esitellään koiralle erittäin ihanana ja mukavana, MUTTA sitä ei saa koskaan noutaa. Tämä oli meille aivan uutta ja tästä lähdetään. Tuntui sopivan Martille hienosti. Mutta ensin siis ne suunnat.
Toisena liikkeenä otettiin sitä luoksetulon loppua. Tähän tuli useita eri harjoituksia, joita pitää kaikkia reenata:
- Opettaa Martti juoksemaan mun jalkojen välistä, jolloin sen voi palkata pallolla
- Heittää palloa sivusta, kunnes osaa mennä jalkojen välistä
- Peruuttaa ja tehdä siitä luoksetulon paikasta maailman paras
Lopuksi otettiin kehään menoa kovassa häiriössä. Tässä tarinan opetus oli se, että mun pitää oikeasti keskittyä tuohon koiraan ja sen kanssa tekemiseen. Se on aivan loistavan keskittynyt, kun mie en vilkuile muuanne, eikä se säntäile mihinkään rähisemään. Pitää siis luottaa, eikä saa jättää Marttia yksin. Paikallaolot taas hienot, Niistä ei sen kummempaa. Ihanan antoisa kurssi! Oli taas niin mahtavaa oppia uusia asioita niin tekemällä kuin katselemallakin.
Martti pääsi illalla kurssin ja kanttarellien metsästyksen jälkeen vielä koettamaan ihan uutta juttua, eli verijälkeä. Jäljen alussa oli tavallaan makaus ja siitä lähti noin 20 m pitkä, kohtuullisen suora jälki. Martti oli ymmärrettävästi alussa hiukan pallo hukassa, eikä ollut ihan vakuuttunut, että mitä jälkeä tässä pitäisi ajaa. Lopusta löytyi sieni ja iltaruoka. Ruuan syötyään Martti innostui leikkimään sienellä Panun kanssa aivan villinä! Se ei ole koskaan taistellut noin hienosti! Saattoi siis syttyä joku lamppu pienen porkkiksen päässä. Ehkä se oppii tämänkin lajin ja toivottavasti siitä on jonain päivänä apua tositoimissa!
Tämä viikonloppu kyllä taas todisti sen, että mulla on kyllä maailman paras koira. Se on niin uskomaton, että tuntuu ihan epätodelliselta. Aikamoinen etuoikeus omistaa Martiskainen!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.